Tuotteiden valmistus puusta, kivestä ja metallista
Tämä projekti oli alun perin tarkoitus toteuttaa koulutusohjelman aiemmassa vaiheessa, mutta koska liityin kouluun yhden lukukauden myöhemmin, tein sen muiden opinnäytetöiden ohella. Tavoitteena oli harjoitella työskentelyä puun, metallin ja kiven kanssa sekä tutustua erilaisiin tekniikoihin. Koska olin jo oppinut monia näistä taidoista aiemmissa projekteissa, pidin tehtävää tilaisuutena esitellä omaa tyyliäni ja luovuuttani teknisiä vaatimuksia kunnioittaen. Jokainen tuote suunniteltiin, hahmotettiin ja toteutettiin yksittäin huolellista viimeistelyä painottaen.
Iso ovaali vati
Ensimmäinen työ oli yksinkertainen mutta elegantti ovaali vati pähkinäpuusta. Aloitin luonnostelemalla mittasuhteet ja koon, huomioiden puun luonnollisen syykuvion, josta tuli valmisteoksen kantava piirre. Muotoilu tehtiin kokonaan käsin talttojen avulla, mikä mahdollisti pinnan vähittäisen kovertamisen ja pehmeiden kaarien saavuttamisen.
Perusmuodon jälkeen siirryin viimeistelyyn: hioin käsin useilla karkeuksilla, kunnes pinta oli täysin sileä. Korostaakseni saksanpähkinän syvyyttä ja lämpöä, öljysin pinnan pellavaöljyllä, joka toimi myös suojakäsittelynä. Pohjaan poltin logoni polttokynällä signeeraukseksi. Lopputulos oli yksinkertainen mutta hienostunut esine, joka nosti esiin materiaalin luonnolliset ominaisuudet.
Pieni vati
Jäljelle jääneestä pähkinästä suunnittelin pienemmän ovaalin vatin. Tavoitteena oli tehdä jotakin edellisestä poikkeavaa mutta siihen sukua. Toistin veisto- ja hiontavaiheen, mutta lisäsin koristekuvioita: Dremelillä kaiversin pintaan tekstuureja, jotka loivat kontrastia sileiden ja kuvioitujen alueiden välille. Tarjottimesta tuli edellisen kumppanikappale, joka osoittaa, miten koristelun variaatiot voivat antaa samalle perusmuodolle uuden luonteen.
Leikkuulauta
Leikkuulauta suunniteltiin harjoitukseksi, jossa yhdistetään eri puulajeja yhdeksi toimivaksi esineeksi. Muoto oli yksinkertainen suorakaide, jossa kontrastiset puunsävyt luovat visuaalista rytmiä. Sahasin puusta suikaleita, liimasin ne levyksi ja puristin, kunnes liimasaumat olivat asettuneet. Kun levy oli vakaa, muotoilin reunat ja hioin koko laudan tasaiseksi ja sileäksi.
Personoin teoksen polttamalla pintaan logoni polttokynällä sekä lisäämällä pieniä koristeellisia kuvioita. Valmis lauta oli käytännöllinen, mutta sisälsi taiteellisia yksityiskohtia, jotka osoittavat, miten arkinen käyttöesine voi muotoilun avulla olla ainutlaatuinen.
Jakkara
Koivujakkara vaati täsmällistä toteutusta, sillä se rakennettiin teknisen piirustuksen mukaan. Vapaamuotoisten veistotöiden sijaan työ edellytti tarkkaa mittausta ja koneellista sahausta, jotta kaikki osat sopivat moitteettomasti yhteen. Keskeinen haaste oli tappiliitosten (tappi ja vastakolo) opettelu ja soveltaminen—perinteinen puusepänliitos, joka tuo rakenteeseen lujuutta ja vakautta.
Ennen liimausta tein useita kuivaharjoituksia varmistaakseni, että liitokset olivat napakat mutteivät liian tiukat: tarkkuus on olennaista, jotta liitos pitää tiiviisti ilman rakoja. Tyytyväisenä liimasin osat, kokosin jakkaran ja puristin rakenteen kiinni kuivumisen ajaksi. Kuivumisen jälkeen hioin koko jakkaran yhä hienommilla karkeuksilla tasoittaen sekä koivupinnan että liitosten siirtymät.
Viimeistelynä käytin kirkasta vahaa, johon sekoitin hopeansävyistä kiillejauhetta (mica). Vaha suojasi koivua, ja kiillehiukkaset loivat valossa hienovaraisen kimmellyksen—modernin, koristeellisen lisän pelkistettyyn, funktionaaliseen jakkaraan. Projekti opetti, miten tekninen piirustus käännetään fyysiseksi esineeksi ja miten tarkat liitokset varmistavat kalusteen kestävyyden.
Hiekkapuhallettu kiviteos
Tässä tehtävässä työskentelin mustan diabaasin kanssa ja loin koristekuvioita hiekkapuhalluksella. Kiinnitin kiven pintaan hiekkapuhallukseen tarkoitettua teippiä (resistiä). Piirsin kuviot suoraan teipin päälle ja leikkasin askarteluveitsellä auki ne kohdat, jotka halusin puhaltaa. Hiekkapuhalluksessa paljaaksi jääneet alueet syvenivät korkeapaineisen hionta-ainevirran vaikutuksesta, kun taas teipin suojaamat kohdat jäivät ylemmäs, jolloin pintaan syntyi selkeä reliefivaikutelma. Joihinkin yksityiskohtiin lisäsin korostuksia maalilla. Valittuihin alueisiin kiinnitin myös lehtikultaa käyttämällä kultauksen liimaa; ylimääräisen kullan poistin varovasti. Tarkkuuden osoittamiseksi valmistin kutakin kuviota kaksi identtistä kappaletta. Harjoitus kehitti luovuuden lisäksi kurinalaisuutta ja toistettavuutta: tavoitteena oli osoittaa, että sama kuvio voidaan tuottaa useita kertoja täsmällisesti.
Vuolukivinen istutusastia
Vuolukivestä suunnittelin matalan astian mehikasveille. Muotoilua inspiroi peikonlehti, jolloin esine kiinnittyi luonnon muotokieleen. Aloitin piirtämällä ääriviivat ja siirsin ne kiveen. Vuolukivi on suhteellisen pehmeää, joten sitä pystyi muotoilemaan talttojen ja raspien avulla, sekä ulkomuodon että sisäisen onkalon osalta.
Huomioin toiminnallisuuden: astian tuli mahdollistaa hyvä vedenpoisto ja samalla säilyttää koristeellinen ilme. Kun perusmuoto oli valmis, viimeistelin ja silotin pinnan, jotta esineestä tuli huoliteltu. Valmis istutusastia yhdisti käytännöllisyyden ja ornamentiikan, sopien sekä puutarhaan että sisätilojen koristeeksi.
Teräksinen noppa
Teräksinen noppa oli tekninen harjoitus, jossa korostuivat tarkkuus ja suunnittelu. Leikkasin pitkistä, 10 cm leveistä teräsliuskoista neliöitä vannesahalla. Vannesaha mahdollisti puhtaat, suorat leikkaukset paksuun materiaaliin, mutta tasamittojen säilyttäminen vaati huolellisuutta.
Seuraavaksi tein nopan reiät pylväsporakoneella, mikä takasi, että reiät olivat kohtisuoria ja tasavälein. Käytin porauksessa öljyä vähentääkseni kitkaa ja ylikuumenemista sekä saadakseni siistimmän jäljen. Oli tärkeää merkitä sivujen reiät oikein standardin mukaisesti.
Kun sivut olivat valmiit, hitsasin teräsneliöt MIG-hitsauksella. Menetelmä sopi projektiin, koska se tuottaa vahvat, siistit liitokset ja on varsin tehokas. Hitsauksen jälkeen pyöristin teräviä reunoja ja tasoitin saumoja kulmahiomakoneella, muotoa ja pintaa hienontaen.
Valmis noppa oli painava ja jämäkkä esine, joka korosti mittatarkkuutta ja huolellista toteutusta.
Teräskukka
Teräskukka yhdisti taiteellisen muotoilun metallityön tekniikoihin. Aloitin piirtämällä erilaisia terälehtimuotoja ohutlevyteräkseen ja leikkaamalla ne irti. Annoin terälehdille volyymia, kaarevuutta ja tekstuuria kylmätaonnalla.
Kylmätaonta tarkoittaa metallin muovaamista huoneenlämmössä ilman kuumennusta: terästä taotaan ja taivutetaan alasinta vasten. Koska materiaalia ei pehmennetä lämmöllä, se vastustaa muodonmuutosta, mikä mahdollistaa hallitun, yksityiskohtaisen muotoilun mutta vaatii enemmän voimaa ja tekniikkaa. Jokaisen iskun piti olla tarkka, jotta syntyi luonnollisen oloisia kaaria, jotka jäljittelivät oikeiden terälehtien pehmeyttä.
Kun terälehdet ja varren osat olivat valmiit, hitsasin ne yhteen ja säädin kulmat niin, että kokonaisuus näytti orgaaniselta eikä mekaaniselta. Hitsien kohdat siistin hiomalla ja viimeistelin muodon.
Projekti osoitti, miten jäykkä, teollinen materiaali kuten teräs voidaan muuntaa herkiksi, luonnonmukaisiksi muodoiksi huolellisella suunnittelulla, hallitulla taonnalla ja taitavalla kokoonpanolla. Samalla syvensin ymmärrystäni siitä, miten koriste-esineitä voidaan valmistaa yhdistämällä perinteisiä muovausmenetelmiä ja hitsausta.
Hopeasormus
Viimeinen työ oli yksinkertainen hopeasormus, vihkisormuksen mallinen. Vaikka muoto oli pelkistetty, painopiste oli käsityön laadussa. Mittasin, leikkasin ja taivutin hopean renkaaksi; liitoskohdan suljin ja hioin, kunnes sauma oli näkymätön. Aluksi kiillotin hopean, mutta muutin mieleni ja päätin, että harjattu pinta sopii sille paremmin.
Pienuudestaan huolimatta sormus vaati tarkkuutta ja kärsivällisyyttä, sillä pienetkin epäsymmetriat tai viimeistelyn puutteet näkyvät heti. Yksinkertaisuus teki siitä huolellisen suunnittelun ja toteutuksen testin.
